tajunnan tiellä on sumeus

miumiu

Kuvittelin tosissani ryhdistäytyväni tän postaamisen kaa. Harhakuvitelma ilmeisesti. Koska koeviikko ja silmät ristissä lukeminen on epäonnistuneesti takana, voin ehkä viimein jakaa huomiota myös tälle elämän osa-alueelle. Aplodeja.

Kaikki on tosi hämmentävää ja välillä joudun miettiä tosissani, oliko edellinen päivä tosiaan olemassa ja sanoinko tai teinkö mä tosiaan noin. Joudun kysyä pääni sisällä kerta toisensa jälkeen, ajattelenko oikeesti noin vai onko mulla kykyä tuntea ollenkaan. Ihan hirveän kylmä, sisältä ja ulkoa. Mikään ei oo tarpeeks ja silti kaikki on liikaa. Sanon liian monia asioita ja yritän liian korkealle kaikessa, alistuvasti kuin orja vaikka oikeasti mulla ei ole halua edes päästä sinne. Välillä mä vaan pysähdyn kelaamaan et miks koko maailma on niinku on, millon ihmiset oppii tekemään oikein ja virheet katoaa kaikkialta. On mulla on sentään kiva untuvapeitto, sain kukkia, lakialote meni läpi ja ehdin kattomaan laittoman määrän Salkkareita.

Joskus vannoin, että mun blogista ei sitten ikinä tuu sellasta tarpeettoman marinan kyllästämää ajatusroskista, jonne kootaan yhteen satunnaiset ilmassa leijuvat lauseet. Vaan miten kävikään, pahasti väärässä olin kai siinäki. Luojan kiitos vuosi vaihtuu kohta ja voin tehdä turhia lupauksia, joita en koskaan pysty toteuttamaan. Uusi vuosi on siitä kiva, että voi hetken ilahduttaa omaa syyllisyydentuntoaan uskottelemalla, että kyllä mä nyt olen hyvä ihminen. Vitut sä mihinkään muutu. Onneks kylkiäisenä tulee sentään vähän (hermo)lomaa, jos nyt ei muusta niin ainaki koulusta.

vara så jävla trött på allt

kiskis1

Oon avannu koneen kymmeniä kertoja ihan vaan laittaakseni sen takaisin kiinni muutaman minuutin päämäärättömän tuijottamisen jälkeen. Sinä aikana, kun pelkkä ajatuski postaamisesta on lisänny tätä jossain rintalastan takana painavaa ahdistusta, oon muunmuassa toteuttanu pitkäaikaisen haaveeni napakorusta, kokeillu Salla-Marjan pumpkin spice latte -reseptiä ja todennu sen erittäin hyväks, viettäny öitä keskustellen asiasta jos toisestakin, alkanu puhua kotona ruotsia tehostaakseni oppimistani ja epäonnistunu siinä kiitettävän hyvin (sanokaa nyt vielä että tuo otsikkoki on väärin), nukkunu liian vähän, osallistunu elämäni ensimmäiseen Taiteiden yöhön, löytäny talven uuden suosikkijuoman, viettäny Halloweenia kera hännän ja viiksien, nauttinu kylmyyden tarjoamista maisemista ja saanu ystäväkseni selkäkivun, joka on ilmeisesti tullut jäädäkseen. American Horror Story ja Salkkareiden vanhat tuotantokaudet on tuonu suurta nautintoa mun pimeneviin iltoihin, samoin raivoisat minkkitaistelut ja vaatekaapin valtaavat villapaidat. Vielä kun saisin välillä henkeä kun herään.

kiskis7

Olis todella mielenkiintosta muistaa, miltä ääripäät tuntuu. Aiheuttais myös huomattavasti vähemmän päänvaivaa, jos ihminen olis täysin omien ajatustensa ja tunteidensa herra. Ei mitään pientä olentoa istumassa olkapäällä ja kertomassa, mitä sä nyt tunnet ja haluat, mitä teit tällä kertaa väärin, sekottamassa kaikkea. Välillä haluan kaiken ja välillä en mitään, välillä haluan huutaa ja välillä katkoa äänihuulet, välillä kertoa kaiken ja välillä sulkea lauseet säkkiin. Haluaisin maata kippurassa ja olla silitettävänä, alottaa jotain joka pelottaa, kattoa harmaan toiselle puolelle ja vaikka tehdä kaiken tekemättömän mutta kun en jaksa. Omaa typeryyttähän se vaan on, jos liukastuu omaan epävarmuuteensa ja sitten väistää, kun joku yrittää ottaa vastaan.

kiskis10

Ilmeisesti talvella, rutiineilla ja inspiraation puutteella on selkeä yhteys. Kertokaa te mulle – mitä haluaisitte nähä täällä? Kenties syvällistä keskustelua siitä, miksi en tykkää vihreästä väristä tai kasoittain kuvia meidän kissasta puettuna eri joulukoristeisiin? Olis kiva toteuttaa välillä muutaki ku omia ajatuksia, joten kaikki ideat otetaan vastaan ja laitetaan sievässä käärössä korvan taakse.