within the sound of silence

b02 b01 b06 b11 b03 b07 b12

Haluaisin esittää pari kritiikin sanaa sarjojen tekijöille - on ihmisyyttä vastaan, että yhessä tuotantokaudessa on vähän päälle kymmenen jaksoa. Siis kymmenen, kolmetoista, korkeintaan viistoista. Senhän kattoo läpi päivässä. Helvetti, sarjojen pitäis olla loppumatonta viihdettä mut kaikki loppuu sillä sekunnilla ku on alkanu vasta päästä kunnolla makuun.

Kuluneen viikon aikana oon käyny Soffella muutamaan otteeseen suunnittelemassa Lontoonmatkaa, joka muuten edellytti 14 kilometrin pyöräilyä paahtavassa helteessä. Ollaan tihrustettu katuja ruudulta silmät ristissä ja kirjotettu ylös lähimpien Starbucksien, metroasemien ja hätäruokamäkkäreiden osotteita. Käytiin samaisen pupulin kanssa tsekkaamassa Kokkola Cup - disco parina päivänä ja saatiin seuraks yks mun lukijoista, joka etti meidät käsiinsä sieltä höyryävän ihmismassan keskeltä ja liitty bileseurueeseen. Onnistuin myös tekemään käsittämättömän hyvää banaanijäätelöä. 

Aika hullua ajatella, että oon tosiaan ens viikolla Lontoossa. Ennen sitä on kuitenki tiedossa vielä Jennan visiitti, joka alkaa luultavasti tänään, ellei bussi päätä ajaa ojaan. Se tuleeki näillä näkymin olemaan meidän viimenen näkeminen vuoteen. Onneks meillä on muutama päivä aikaa nauttia toistemme laatuseurasta, nyt ku mulla on viimein taiteellinen kuvaaja paikalla ni saan toivon mukaan tännekki kivaa materiaalia mun hitusen väsähtäneestä naamasta. Yee haw !

22 comments

  1. Upee toi eka kuva!! Ja ihanaa matkaa :>

    ReplyDelete
  2. AnonymousJuly 21, 2014

    Kui ette nää vuoteen? :o :D

    ReplyDelete
    Replies
    1. jenna lähtee saksaan vaihtoon.

      Delete
  3. AnonymousJuly 21, 2014

    Toivottavasti tätä ei kysytä sulta usein, mutta miten hoidat sun hiuksia kun ne on noin ihanan tuuheet ja pörröset? :o :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. mulla on näissä (ja monissa viimesimmissä) kuvissa lettikiharat, ei oo siis luonnostaan tollaset :'-D mun hiukset on todellisuudessa tosi ohuet ja luihut.

      Delete
  4. aivan upeita kuvia, as always! :-) ihanannäköinen toi banskujäätelö!

    ReplyDelete
    Replies
    1. kiitti, onneks puhelinkuvatki kelpaa :'-D se oli superhyvää !

      Delete
  5. AnonymousJuly 21, 2014

    Mikä sarja loppu liian lyhyeen :D

    ReplyDelete
    Replies
    1. kaikki ! american horror story, my mad fat diary ja nyt orange is the new black on myös loppusuoralla.

      Delete
    2. AnonymousJuly 24, 2014

      aaaaah oitnb on niiin paras, en mitenkää jaksa odottaa vuotta ;_;

      Delete
    3. mä katon sitä lähinnä tylsyyteeni mut kieltämättä se koukuttaa x)

      Delete
  6. Oi, oon aina halunnut Lontooseen!! :) Onnekas!

    ReplyDelete
    Replies
    1. hehe, tää on mun kolmas kerta ;>

      Delete
  7. Voi eiii! Miekin haluun Lontooseen! Tuo Looking fo Alaska on muuten aika hyvä kirja. Oon lukenut sen jo melkein kokonaan :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. kannattaa käydä jos tulee vaan mahollisuus, on muuten tosi jees kaupunki ! se on kyllä hyvä, john greenin tyyli uppoaa kyllä muhun :-)

      Delete
  8. Arvaappa vaan, kuinka paljon hajottaa, kun meikäläisen lempparisarja on Sherlock :---D Kolme kautta, kolme jaksoa per kausi eli yhteensä yhdeksän ja jokaisen kauden välissä kaksi vuotta odottelua............... Sattuu!

    ReplyDelete
    Replies
    1. MITÄ onko toi edes mahdollista ... kidutusta :-D

      Delete
  9. AnonymousJuly 26, 2014

    oikeesti, tuo liika kuvien muokkaaminen ei edes näytä hienolta, vaan nololta.

    ReplyDelete
    Replies
    1. no en mä nyt näitä niin kamalasti muokkaa :-D kääntelen värikäyriä, suurin ero näissä monien kuviin on tummien sävyjen kirkastaminen, jolloin ne näyttää enemmän harmailta. jokainen tyylillään.

      Delete