sleeping with summer under my pillow

ms1 ms5 ms2 ms4 ms3 ms6

Mun juhannuksen kuvasaldo on huima, suurin syy siihen on varmaan se et upeita keskusteluja ei voi taltioida kameran muistiin. Menin normaaliperinteestä poiketen Soffelle viettämään vuoden turhinta juhlaa, jostain syystä juhannus aiheuttaa mulle ajatuksena sellasia inhotusviboja hyttysistä, kosteasta sateenjälkeisestä ilmasta ja epämääräsyydestä. Sitä ei onneks tarvi viettää noiden ympäröimänä, joten me istuttiin auringossa jäätelötreffeillä, puhuttiin tuntikausia somen aivopesemästä ihmiskunnasta, blogien kokemasta inflaatiosta ja siitä, miten ihmisen mieli on tän yhteiskunnan tuho, katottiin vlogeja ja meinasin saada keuhkoahtauman kaikista niistä typeristä ja aivoja raastavan ärsyttävistä alotuslauseista, pelattiin korttia, mentiin kahelta yöllä keräämään kukkia tyynyn alle ja valvottiin kolmeen että nähtäis auringonnousu, jota ei koskaan tullu. Oli enemmän ku virkistävää puhua pitkästä aikaa jonku kaa eikä seinille, raivota maailman turhimmista asioista ja olla väsyny pelkästään valvomisen takia. Kaikesta vaivannäöstä ja kukkienkeruusta huolimatta mun tulevaisuuden mies ei ilmestyny mun uniin, oletan sen tarkottavan et Evan sattu vaan olemaan kiireinen just sillon. Ainut looginen selitys.

frappuccino experience

sb15 sb3 sb14 sb2 sb6 sb20 sb13 sb5 sb7 sb8 sb12 sb4 sb9 sb19 sb1 sb16

Joku Joannan tai Annin blogia lukeva saattaa muistaa niiden taannoisen Starbucks -skaban, jonka palkintona oli päivä Starbucksin tiskin takana. Niiden blogeista valittiin kaks voittajaa, joista toinen oli Milja ja toinen jollain ihmeen kaupalla minä ! Siispä revin itteni viideltä ylös maanantai-aamuna, jonka jälkeen mua odotti viiden tunnin junamatka Helsinkiin .. the perks of living in the middle of nowhere. Näin tytöt juna-asemalla ja porukan juniorina ja maalaisena kipitin häntä koipien välissä bussiin niiden perässä, jos mun olis pitäny yksinäni löytää tieni lentokentälle ni siinä olis voinu mennä tunti jos toinenki koska paikallisliikenne on mulle ihan tuntematon käsite. Lentokentällä me mentiin turvatarkastusten läpi, saatiin lyhytmuotosta infoa ja ohjeistusta ja jopa hienot Starbucksin baristojen nimikyltit ! Saatiin koemaistaa tänhetkisiä kausimakuja (coconut mocha & mocha cookie crumble) tuituitui pienistä minikupeista, jonka jälkeen päästiin ite tiskin taakse sotkemaan juomien kaa. Pienen ohjeistuksen avulla saatiin heitellä kuppeihin mitä ikinä haluttiin ja tehä ihan omanlaiset frappuccinot ! Mun taidot kaipaa aika paljon hiomista etenki kermavaahdon suhteen, vaikka ulkonäkö oli ehkä vähän messy ni maussa ei ollu valittamista. Tän jälkeen mentiin vielä istumaan Picniciin vähäks aikaa, josta yritin sit parhaani mukaan suunnistaa tieni shoppailuapajille ennen junan lähtöä ("kertokaa vaan miten mä pääsen tästä forumiin" "sä oot forumissa ..."). Kiitos toisen viiden tunnin junamatkan olin vasta yöllä kotona, oli kieltämättä vähän raskasta istua erinnäisissä kulkuneuvoissa yli 12 tuntia saman päivän aikana mut se oli sen arvosta ! Mulla oli ihan huippukiva päivä, superiso kiitos siitä Annille, Joannalle, Miljalle ja Starbucksin väelle (´◠ω◠`)

good morning, alanya #3

5day10 5day08 5day02 5day06 5day01 5day03 5day04 5day07 5day05 5day09

DAY #5 Jostain syystä oltiin tähän päivään asti pitäydytty ottamassa aurinkoa altaalla, joten päätettiin viimein siirtyä kivilattialta hiekalle käristymään. Sitä ennen kävin tervehtimässä meidän hotellikissaa Monicaa ja sen kolmea pörröstä pentua, jotka piti majaansa hotellin vieressä roskisten takana. Hotellipojat anto mulle joka aamu salamia, jota sain käydä syöttämässä noille kisuille ˚‧º·(˚ ˃̣̣̥᷄⌓˂̣̣̥᷅ )‧º·˚ Maailman sulosimpia, kauneimpia ja sympaattisimpia otuksia. Niiden jättäminen tonne oli ihan kamalaa. Rannalla joku vanhus sai sairaskohtauksen ja valtava armeija ambulanssimiehiä tuli raahaamaan sitä pois vedestä. Sitä lukuunottamatta siellä oli tosi rauhallista ja .. no, kuumaa. Vesi oli luojan kiitos vielä tähän aikaan vuodesta viileää, joten menin sinne kahlaamaan aina ku tuntu että mun iho palaa irti ja lähtee kävelemään. Mulla on onneks jonkulainen synnynnäinen juttu palamista vastaan, mun iho menee korkeintaan vähän punaseks sieltä täältä vaikka en juuri aurinkorasvaa käytäkään, siinä missä mun äiti oli kaikista niistä suojakertoimista huolimatta paistetun ravun värinen.

6day12 6day09 6day06 6day16 6day05 6day13 6day04 6day14 6day01 6day15 6day07 6day03 6day18 6day10 6day02 6day17 6day11 6day08

DAY #6 Me osallistuttiin paikallisen järjestön järjestämälle retkelle Sapaderen Kanjoniin, joka sijaitsee keskellä vuoria about 50 kilometrin päässä Alanyasta. Sinne mentiin viiden avojeepin kyydillä, joka oli yks kauheimmista ja ikimuistosimmista kokemuksista ikinä. Näitä sykkivillä boomboxeilla varustettuja jeeppejä ajo ehkä taitavimmat ja hulluimmat kuskit ikinä, vauhti oli tiestä ja ympäristöstä riippumatta laittomissa lukemissa ja nää autot ohitteli toisiaan ja kaahas käsittämätöntä vauhtia jyrkänteillä ja kapeilla vuoristoteillä. Mukana oli myös paparazzeja taltioimassa kaikkea ja ne oli vielä kuskejaki pahempia, ne tosissaan hyppi autosta toiseen käsittämättömissä vauhdeissa ja paikoissa, seiso konepelleillä tai roikku jossain sivussa ilman mitään tukea. Suurin osa kyydissä olevista ihmisistä SEISO niiden autojen penkeillä enkä ymmärrä, miten kukaan niistä tai kuvaajista ei pudonnu kyydistä tai iskeytyny johonki seinämään. Siellä ylhäällä oli kyllä upeat maisemat, en tosin voinu kuvata koska jouduin tarrautua kaikilla raajoillani penkkiin että pysyin kyydissä. Lisäks ne vuoristotiet oli hiekkaa, joka lensi ympäriinsä ja vannon, että kaikkien kyydissä olleiden joka ruumiinaukosta löytyy sitä tomua vielä ens talvenaki. Siellä korkealla aurinko poltti suoraan ilman mitään esteitä, joten me oltiin silmiä ja hiuksia myöten hiekassa, palaneita ja lopulta myös märkiä, koska yhtäkkiä autojen kesken alko vesisota ja kaikki heitteli toistensa päälle vettä valtavista kanistereista. Mun kamera olis kokenu samanlaisen kohtalon, joten jouduin pitää sen tiiviisti laukussa ja hyökätä suojaamaan sitä aina ku joku dickhead alko kauhoa vettä meidän autoon. Enough of complaining mut mietin tosiaan et selviänkö hengissä siitä kyydistä, oli muuten sen verran hirveää.
Oli sen kauheuden keskellä myös hyviäki juttuja - me päästiin käymään Turkkilaisessa vuoristokylässä keskellä ei mitään ja näkemään, miten oikeat paikalliset elää. Olosuhteet oli aikamoisen erilaiset verrattuna alhaalla kaupungissa olevaan turistijulkisivuun. Ja sitte oli tietenki pääkohde eli puoli kilometriä pitkä ja satoja metrejä syvä kanjoni, joka oli muuten ihan käsittämätön. Joka paikassa oli vesiputouksia ja vuoristoaltaita, joissa ihmiset kävi uimassa hyytävästä vedestä huolimatta. Mä en tietenkään tullu ajatelleeks ottaa bikinejä mukaan, joten en päässy kokeilemaan siellä uimista. Koko paikka oli ihan järkyttävän hieno, eikä sitä voi mitenkään saada tallennettua kameraan vaan se pitää oikeesti nähä omin silmin. Ehdottomasti yks upeimmista asioista, joita oon i k i n ä nähny !
Kaikessa kauheudessaan toi oli mahtava lopetus meidän lomalle ja lähteminen seuraavana päivänä oli ihan kamalaa. Mulla on jo nyt ihan kamala ikävä tota paikkaa, kulttuuria, ihmisiä ja maisemia. Ja kissoja.

part #1
part #2