being surrounded by idiots

Nautin todellaki viime torstain ylimääräsestä vapaapäivästä, ihanaa ku sai nukkua pidempään ja olla vaan no ei. Todellisuudessa nousin ysiltä siivoamaan ja oli kamala kiire koko päivän :D kävin ulkona taas pyjamassa kuvaamassa ja olin vielä hyvä ihminen ja menin lenkille. Illalla oli sit vielä se seurakunnan itsenäisyyspäiväjuhla, meinas tulla hiiiiukkasen kiire ku kaikki tuntu menevän ihan pieleen ! Kiharsin hiuksia ihan järkyttävässä kiireessä ja näytin loppuenlopuks aika kamalalta, kymmenen minuuttia ennen lähtöä en ees tienny mitä laitan päälle. Ehittiin kuitenki ja oli mielettömän mukava ilta, nauroin ihan koko ajan ! Ruoka oli ainut miinus, nirso ku oon ni oli vähän vaikeuksia saada kaikkea alas :p

Perjantaina meillä oli koulussa partiopäivä, pakko sanoa ettei oikeen iskeny. En alunperinkään perusnegatiivisella luonteella ollu mitenkään innostunu koko jutusta mut ku piti pystyttää telttaa jäiseen maahan tunti ni kirosanat kyllä lensi ja vittuuntumista ei peitelty :p Sit ku vielä meille vihjattiin että ollaan "tylsiä nörttejä" ku ei oltu partiossa ja piti huudella kaikkia kanawokkikalakukko -älyttömyyksiä ni pakko myöntää että meinas hermot mennä. Päivän paras osuus oli varmaan köyhien ritarien tekeminen ulkona jollain triangeleilla, oli jäätävän kylmä mut ihan hauskaa :D Meillä oli Pasin ja Annin kans käyttämätön se paistojuttu ja sen jälkeen ku rasva ja pari maitoon kastettua leipää oli palanu siihen kiinni ni se ei ollu enää ihan hyvässä kunnossa. Ja oli kyllä syntisen pahoja ne leivät, ei kyllä tuu toista kertaa maistettua :D tai sitte mun paistotaidoilla oli jotain osuutta asiaan.. "Sä et kyllä pärjäis koulun parkkipaikkaa haastavammassa tilanteessa" :D

Eilen heräsin TAAS aikasin ja menin Kokkolaan shoppailemaan, rahaa ei kyllä juuri ollu mut tarttuhan sieltä jotain mukaan ! :) Illalla menin iskälle ja meillä oli siellä leffailta ft perus gang, oli sairaan hauskaa ja en voi väittää et oisin sitä leffaa seurannu kyl yhtään :d syötiin mässyä, keitettiin kahvia pinkillä kahvinkeittimellä, yritettiin lukita Pasi ja mut ulos, juostiin ympäriinsä ja yritettiin estää veljen koiraa syömästä kaikkea :D Yöllä nukuin älyttömän huonosti, heräsin koko ajan ja aamulla vaan vietin laatuaikaa puhelimen kans patjalla koira mun päällä :) 

Iiro ei oikeen tykänny salamasta.
lapaset   LINDEX
neule  LINDEX
villapaita  H&M
toppi   JC
joku helvetillinen venyke  GINA TRICOT
korvakorut  GLITTER
hiusdonitsi  GLITTER + huomatkaa kirahvi

toivottavasti tykkäätte kuvaoksennuksista.

Maanantai, fuck off.

No comments

Post a Comment